
Ympäristökriisi koskettaa kaikkia
Ilmastolakko on kansalaisliike, joka haluaa estää ilmastokatastrofin. Tilanteesta huolestuneet koululaiset ja opiskelijat ovat yli kahden vuoden ajan lakkoilleet elinkelpoisen maapallon puolesta. Planetaarinen ympäristöhätätila ei kuitenkaan ole asia, jonka voi sälyttää lasten harteille. Koululaisten ilmastolakkojen rinnalle tarvitaan aikuisten lakkoliike. Haluamme työntekijät ammattiliittoineen, opiskelijat ja työttömät yhteiseen rintamaan oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän aikaansaamiseksi.

Ilmastonmuutoksesta on tiedetty monen vuosikymmenen ajan. Silti yli puolet hiilidioksidipäästöistä on tullut vuoden 1990 jälkeen ja noin 1/3 viimeisen 15 vuoden aikana. 9/15 arvioidusta ilmastojärjestelmän keikahduspisteestä on jo aktivoitunut. Olemme siis keskellä ilmastojärjestelmän hätätilaa.

Kuolleella planeetalla ei ole työpaikkoja. Siksi ilmastokamppailu koskee myös ammattiyhdistysliikettä. Ay-liikkellä on käytössään keino – työn seisauttaminen – jolla on historian saatossa tehty toistuvasti mahdottomia mahdolliseksi. Lakko on yhteiskunnallisista painostuskeinoista järein, mutta ottaen huomioon ympäristöhätätilan vakavuuden ja kiireellisyyden se pitäisi ehdottomasti valjastaa ilmastokatastrofin torjuntaan. Suomen hallitus on asettanut tavoiteeksi hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä, mutta konkreettiset toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat toistaiseksi olleet riittämättömiä.

Ilmastolakkotoimisto tarjoaa työvälineitä ammattiliittoihin kuuluville työntekijöille, liittoaktiiveille ja liitoissa työskenteleville. Ole yhteydessä lakkotoimistoomme, jos olet kiinnostunut edistämään poliittisen lakon aikaansaamista omassa liitossasi elinkelpoisen maapallon säilyttämiseksi.